OG, Vitality, G2, Na’Vi, BIG ja Astralis selvittivät tiensä BLAST Premier Fall Finals 2020 -turnaukseen runkosarjavaiheesta.

Syksyn BLAST Premier Fall 2020 -runkosarja oli täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita ja teknisiä ongelmia. Turnauksessa pelattiin kolme lohkoa, joiden voittajiksi väänsivät Aleksi “Aleksib” Virolaisen tähdittämä OG, ranskalainen Vitality ja juuri pelaajaa vaihtanut G2. Voittajien lisäksi myös lohkokakkoset – Natus Vincere, BIG ja Astralis – varmistivat paikkansa kauden finaalitapahtumaan, joka pelataan joulukuussa.

Lohkojen heikoiten suorittaneet kuusi joukkuetta joutuvat hakemaan vauhtia tiistaina alkavasta BLAST Premier Fall Showdownista. Tähän joukkoon piti kuulua kaikkien rapakon takaa lennätettyjen Pohjois-Amerikan vahvistuksien eli EG:n, FURIAn ja MIBR:n.

Evil Geniuses kuitenkin jättäytyi pois ja heidän tilalleen saapuu Heroic, joten turnauksen eurooppalaisedustus kasvaa entisestään. Eurooppalaisista kokoonpanoista Showdowniin joutuivat heikon runkosarjan vuoksi ruotsalainen NiP sekä kansainväliset tähtisikermät Complexity ja FaZe Clan. Muista Showdown-joukkueista lisää jutun lopussa. Vielä isompi pläjäys Showdown-joukkueista tänään julkaistussa Showdown-ennakossa.

HLTV-maailmanrankingin kärkipaikkaakin syksyllä miehittänyt Heroic saapuu korvaamaan EG:n, joka jättäytyi koronasyistä matkaamatta takaisin Eurooppaan.

Lohko A – OG juhli lohkovoittoa puhtaalla pelillä

Syyskausi avattiin Natus Vinceren ja Ninjas in Pyjamasin kohtaamisella maanantaina 26.10. Na’Vin iskukyvystä ei ollut varmuutta, sillä he olivat päivää aiemmin antaneet luovutusvoiton Major-karsinnoissa. Koronahuolet eivät kuitenkaan paljoa painaneet, kun Na’Vi surffaili puhtaaseen 2-0 -voittoon ruotsalaisia vastaan. 

Illan toisessa ottelussa OG sai pitkästä aikaa pohjoisamerikkalaisen vastustajan, kun Evil Geniuses lensi Eurooppaan ensimmäistä kertaa koronapandemian puhkeamisen jälkeen. Aleksib:n johtama OG hoiteli vastustajansa kolmessa kartassa aivan kuten kevätkaudellakin, jolloin joukkueet kohtasivat Lontoossa paikan päällä.

Aleksib ei ollut tyytyväinen avausotteluun voitosta huolimatta.

Toisena päivänä OG ja Na’Vi kamppailivat ensimmäisestä paikasta BLAST Premier Fall Finals -turnaukseen. Aleksandr “s1mple” Kostyliev teki kaikkensa, mutta edes hänen HLTV-ratinginsa 1.44 tai ADR-lukemansa (99) eivät riittäneet, kun OG marssi teknisten ongelmien sävyttämän ottelun voittoon karttavoitoin 2-0.

EG:n Euroopan reissu siirtyi nopeasti kohti seuraavaa turnausta, kun NiP pudotti heidät lohkovaiheesta 2-0 -voitolla. EG:llä oli yksi karttapallo Infernossa, mutta Tsvetelin “CeRq” Dimitrovin hyvästä retake-yrityksestä huolimatta NiP vei ottelun jatkoajalle, jossa he eivät hävinneet karttaakaan.

Viimeisenä päivänä taisteltiin toisesta Fall Finals -paikasta ja lohkovoitosta. Na’Vi avasi päivän voittamalla NiPin 2-1 tutusti s1mplen huippusuorituksilla. Näin ollen NiP liittyi EG:n seuraan Showdown-joukkueiden listaan jäädessään lohkokolmoseksi. Kolme karttaa väännettyään Na’Villa oli edessään vielä lohkofinaali OG:ta vastaan.

Tällä kertaa shown varasti OG:n AWP-pelaaja Mateusz “mantuu” Wilczewski, jonka 33 AWP-tappoa ja yhteensä 59 tappoa koko sarjassa siivittivät heidät lohkovoittoon. Na’Vi voitti kartan OG:lta, mutta ratkaisukartta Nuke ei jättänyt juurikaan jossiteltavaa. Lohkovoiton myötä OG tienasi Fall Finals -paikan lisäksi 25000 dollaria ja 1600 pistettä BLAST Premier Global Rankingiin.


Lohko B – Vitality voittoon kuuden miehen taktiikalla

Ensimmäisen lohkon jälkeen ei pidetty välipäiviä, vaan B-lohko polkaistiin käyntiin heti seuraavana päivänä torstaina 29.10. Vitality ja BIG ottivat lohkon kärkisijat, jättäen pelaajavaihdoksista kärsineet Complexityn ja FaZen nuolemaan näppejään.

Avausottelussa Vitalityn ja Complexityn välillä tehtiin historiaa, kun Vitalityn kokoonpanon kuudes pelaaja Nabil “Nivera” Benrlitom vaihdettiin pelaamaan ainoastaan toisen kartan Dust2:n ajaksi. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun CS:GO-joukkue tekee tällä tasolla pelaajavaihdoksen puhtaasti taktisista syistä toiseen karttaan.

Kartta päättyi tappioon, mutta Vitality voitti sekä Nuken että Vertigon. Ottelu oli Complexityn ensimmäinen 100 Thievesin kuopatusta kokoonpanosta ostetun Justin “jks” Savagen kanssa. 

FaZe Clan oli juuri myynyt pelinsisäisen johtajansa Nikola “NiKo” Kovačin G2 Esportsiin, ja he hälyttivät varamieheksi pelaamaan entisen pelaajansa Olof “olofmeister” Kajbjerin. Kesällä hyvässä lennossa ollut saksalaisnippu BIG avasi turnauksensa 2-1 -voitolla.

Ensimmäistä lohkofinaalipaikkaa ratkottiin perjantaina Vitalityn ja BIGin välillä ja Nivera pelasi jälleen Dust2:ssa Kévin “misutaaa” Rabierin tilalla – tällä kertaa voitokkaasti. Myös oma karttavalinta Overpass kulki, joten ranskalaisjoukkue varmisti syyskauden finaalipaikan itselleen puhtaalla 2-0 -voitolla.

Pudotusottelu FaZen ja Complexityn välillä päättyi varamiehisen FaZen harmiksi Complexitylle suoraan 2-0. Erityisesti terroristipuoli sakkasi FaZella, joka voitti kahteen karttaan yhteensä neljä terroristikierrosta.

Toinen paikka lohkofinaaliin ja syyskauden finaalitapahtumaan ratkottiin lauantaina Complexityn ja BIGin välillä. Tuorein vahvistus jks oli hyvässä vireessä Complexityn karttavalinta Vertigossa, mutta saksalaiset ryöväsivät karttavoiton tiukasti 16-14. Seuraava kartta Dust2 oli nopeasti ohi, kun BIG marssi otteluvoittoon vakuuttavin kierrosvoitoin 16-5.

Finaalissa nähtiin jälleen kerran pelaajavaihtoja, kun Nivera nähtiin tällä kertaa Dust2:n lisäksi myös ottelun ratkaisseessa Infernossa. Molemmat joukkueet voittivat vastustajiensa karttavalinnat, kun Vitality oli etevämpi Dust2:ssa ja BIG Nukessa. Infernossa Niveralle teki tilaa yllättäen kokenut Richard “shox” Papillon. Ratkaisu kannatti, sillä Nivera kiitti saamastaan AWP-vastuusta ja keräsi Vitalityn parhaat lukemat 16-12 -voitossa.


Lohko C – NiKosportsin voitokas debyytti

G2 Esports oli tiedottanut edeltävänä viikonloppuna NiKon siirtyvän joukkueeseensa. Tuore viisikko päihitti lohkovoittotaistelussa Astraliksen, joka sai klutsimestarinsa Andreas “Xyp9x” Højslethin takaisin pelikentille. Lohkon hännille jäivät brassijoukkueet FURIA ja MIBR.

Lohkoavauksessa, teknisten ongelmien sävyttämässä taistelussa toisensa kohtasivat Astralis ja uudistunut MIBR. Ennakkoluulottomasti pelannut brassilauma väänsi kaksi karttaa tiukasti, kun kumpikaan joukkueista ei onnistunut voittamaan omaa karttavalintaansa. Kolmas kartta Inferno meni lopulta Astralikselle selvästi 16-5.

Steam Network oli alhaalla kriittiseen aikaan, viivästyttäen otteluiden alkua jopa parilla tunnilla.

Toisessa avausottelussa suurella hypellä turnaukseen tullut, Pohjois-Amerikan turnauksia dominoinut FURIA, ei onnistunut vastaamaan odotuksiin, kun NiKolla vahvistunut G2 voitti ottelun 2-0. Brassit hävisivät Miragen selvästi 10-16, mutta heidän oma karttavalintansa Nuke alkoi lupaavasti, heidän johtaessaan 8-7 terroristipuolen jälkeen. Puolustus ei kuitenkaan pitänyt, joten G2 voitti kartan lopulta 16-11.

Seuraavana päivänä voittajien ottelussa parempaa joukkuetta selviteltiin kolmannen kartan – Infernon – jatkoajalle saakka, jossa Astralis pyyhkäisi lopulta 19-15 -karttavoittoon. NiKo näytti kolmen kartan aikana olleensa onnistunut hankinta G2:lle tappiosta huolimatta, kerätessään 85 tappoa, 1.45 Ratingin ja hitusen alle satasen ADR-lukeman.

Brassit selvittelivät lohkon ensimmäisen Showdowniin putoajan, ja ennakkosuosikki FURIA joutui lopulta taipumaan. Molemmat joukkueet voittivat omat karttavalintansa ongelmitta, mutta ratkaisukartta Vertigossa MIBR löi aivan uudenlaisen vaihteen päälle. He voittivat terroristipuolensa 11-4, ennen kuin he rullailivat 16-4 -voittoon.

Syyskauden lohkovaiheen viimeinen päivä polkaistiin käyntiin MIBRin ja G2:n välieräottelulla, jonka kaksi ensimmäistä karttaa sisälsivät peräti 70 kierrosta. Brassien valinta Nuke päättyi tiukasti 19-15 G2:lle, kun toinen kartta Dust2 puolestaan brasseille 19-17. Ratkaisukartta Train meni tutusti NiKon ja François “AmaNEk” Delaunayn komennossa G2:lle peräti 16-5.

Lohkofinaali oli näin ollen uusintaottelu tanskalaisten ja EU-lipun alla NiKo-siirron myötä pelaavan G2:n välillä. Astralis oli saanut odotella vastustajaansa kaikessa rauhassa, mutta G2 näytti hyödyntävän päivän aiemman kohtaamisensa alkulämmittelynä. Astralis kaatui yllättävän nopeasti 2-0.


Kohti syksyn Showdownia

Alkuperäinen listaus muuttui, kun EG jättäytyi pois ja Heroic saapuu heidän tilalleen.

BLAST Premier Fall Showdown alkaa tänään tiistaina 24.11. 14.30 ja siellä nähdään 16 kivenkovaa joukkuetta. Atlantin toiselta puolelta turnauksessa nähdään kahden runkosarjassa nähdyn brassitiimin lisäksi kaksi joukkuetta, joista toinen on 2019 kesän sensaatiojoukkue Team Liquid.

Liquidin lisäksi kutsun saivat Mousesports, Virtus.pro, Cloud9, Team Spirit, Sprout ja Endpoint. Elisa Invitationalista paikkansa turnaukseen tienasivat GODSENT ja MAD Lions. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä paikkansa varmisti Argentiinan ylpeys Isurus.

Showdown-turnaus nähdään kokonaisuudessaan Elisa Viihde Sportin kanavilla sekä Twitchissä.