“Ei mua hirveästi kiinnosta nuo statistiikat” – Haastattelussa ENCEstä HAVU Gamingiin siirtynyt Sami “xseveN” Laasanen

Sami “xseveN” Laasanen siirtyi ENCEstä HAVU Gamingiin virallisesti perjantaina 7.8.2020. Hän lähtee nostamaan suomalaisjoukkuetta CS:GO -maailman huipulle.

HAVU Gaming hankki elokuun alussa viidenneksi pelaajakseen ENCEn Sami “xseveN” Laasasen. Hän saapui paikkaamaan Aaro “hoody” Peltokangasta, joka lopetti CS:GO -uransa ja siirtyi VALORANT-kentille. Laasanen pelasi ENCEssä yli kaksi vuotta, ja oli mukana mm. 2019 keväällä major-turnauksen finaalissa IEM Katowice -tapahtumassa.

Joukkuekaverit eivät ole hänelle suinkaan uusia tuttavuuksia, sillä hän on pelannut aiemmin kaikkien paitsi Joonas “doto” Forssin kanssa. Uuteen joukkueeseen sopeutuminen onkin sujunut mutkattomasti. Haastatteluhetkellä siirron virallistamisesta oli kulunut viikko, mutta harjoituksia ja virallisiakin otteluita oli jo ehditty pelaamaan.

– Mitä nyt muutamat offit ja präkit alla niin, kyllä mä sanoisin että hyvin on lähtenyt, xseveN kommentoi alkutaipalettaan.

ENCEssä Laasanen tunnettiin pitkälti uhrautuvana joukkuepelaajana, jonka tilastot eivät kertoneet koko totuutta hänen arvostaan. HAVUssa rooli on monipuolisempi, sillä paikkoja ja rooleja voidaan vaihdella sekä doton että Olli “sLowi” Pitkäsen kanssa.

– Se vähän vaihtelee. Koitetaan sovittaa silleen, mikä tuntuu parhaimmalta jokaiselle. Joissain kartoissa mulla on sama paikka [kuin ENCEssä]. Joissain mä annan esimerkiksi Ollin pelata sitä paikkaa, mitä mä oon pelannut ja sitten mä otan sen toisen roolin. Vähän testaillaan, että mikä sopii.

– Pystytään aika hyvin switchaamaan. Jokainen osaa tehdä jokaisen homman.

Kehitystä kaikkialla

ENCEn huhtikuussa 2018 julkaistu kokoonpano on menestynein suomalainen CS:GO-joukkue pelin historian aikana. Kokoonpanon pelaajat Aleksi “allu” Jallin ympärillä olivat tulleet tunnetuksi muissa Suomen kärkijoukkueissa, kuten HAVUssa (Aleksib ja sergej), SuperJymyssä (Aerial) ja iGame.comissa (xseveN).

Kysyttäessä kuinka HAVUn xseveN eroaa 2018 keväällä iGame.comista ENCEen siirtyneestä xseveNistä, juuri 26 vuotta täyttänyt syntymäpäiväsankari joutuu miettimään hetken.

– Niin… kolme vuotta vanhempi, hän toteaa naureskellen, kunnes jatkaa:

– Varmaan peliälyllisesti olen kehittynyt. Kasvanut pelaajana silleen, että ymmärtää paremmin reagointeja ja kommunikaation tärkeyttä.

Myös iGame-aikojen (2016-2018) pelikaverit saavat kehuja.

– Pelaajina on kehittyneet aika paljon. Mulla on aika huono muisti, mutta mitä muistan joitain juttuja, niin kyllä sieltä on tultu aika pitkiä askelia ylöspäin. Niin kuin itsekin kehittyi ENCEn aikana, niin kyllä nämäkin on kehittyneet.

Suuri suomalaisjoukkueiden “pelaaja-shuffle” keväällä 2018 erotti xseveNin ja Eetu “sAw” Sahan, joka oli iGamen pelinsisäinen johtaja. ENCE hankki xseveNin Suomen uuteen kärkijoukkueeseen, ja sAw siirtyi johtamaan HAVUn peliä. Kaksi vuotta HAVUssa on tehnyt hyvää.

– Se oli jo silloin aika hyvä siinä, mutta sanoisin, että se on vielä kehittynyt siinä. Se näkee vielä paremmin sen kokonaiskuvan.

Sahan mukana HAVUn riveihin matkasi myös sLowi, joka väläytteli parasta osaamistaan etenkin Flashpoint-liigan aikana keväällä. Värikkäänä persoonana tunnettu sLowi saa tunnustusta kehityksestä myös pelipalvelimen ulkopuolella.

– Se on vähän niin kuin kasvanu. Se oli silloin vähän nuori vielä, vähän sellainen säheltäjä. Onhan se vähän vieläkin, mutta luulen, että tuossa on tapahtunut aika iso muutos.

HAVUn AWP-pelaaja Lasse “ZOREE” Urosen kanssa tiet olivat eronneet jo 2017 elokuussa. Tuolloin Otto “ottoNd” Sihvo tuli iGameen ja ZOREE lähti VITALIS-kokoonpanoon, josta tuli pian SuperJymy eli nykyinen SJ Gaming.

– On siinäkin tapahtunut aika paljon. Lasse oli silloin aika passiivinen, mutta nykyään se ei ole enää niin passiivinen. Se on vähän balansoinut sen pelityyliä ja saanut siihen variaatiota. Se on aika hyvä homma, se on pelannut todella hyvin HAVUssa.


Ei innokkain haastateltava

Tämän YouTube-videon katsomiseen tarvitaan evästeitä

Hyväksythän markkinointievästeet katsoaksesi tätä sisältöä.

tai avaa evästeasetukset

HAVU Gamingin Youtube-kanavalla julkaistiin Q&A -video xseveNin kanssa torstaina 13.8. eli päivä ennen tätä haastattelua. Laasanen ei ole koskaan ollut joukkueen innokkain pelaaja osallistumaan haastatteluihin, vaikka uran aikana niiden tekeminen onkin tullut tutuksi.

– Ei tästä varmaan kukaan tykkää hirveästi. Kyllä se varmaan vähän on silleen helpottunut. Ei tämä vain ehkä ole mun juttu. Mä en ole niin hyvä selittämään. En saa pihalle kaikkea mitä haluaisin sanoa.


Takaisin maailman huipulle

HAVU joutuu useimmiten karsimaan suurempiin kansainvälisiin turnauksiin. Jo lyhyessä ajassa xseveN on näyttänyt, että “karsintagrindin” äärelle palaaminen ei ole hänelle ongelma. Hänen jäätävä 1v3-suorituksensa antoi HAVUlle ottelupallon maanantaina 17.8. x6tence-joukkuetta vastaan.

Laasanen kävi ENCEssä parhaimmillaan aivan HLTV-maailmanrankingin kärkisijoilla, mutta paluu alemman tason online-turnauksiin ei aiheuta asenneongelmia – etenkään nykyisessä maailmantilanteessa.

– En mä oikein tiedä. En mä oikein ikinä mieti tuollaisia. Ei se mitenkään erilaiselta ole tuntunut, varsinkin kun kaikki pelataan netissä nyt muutenkin.

Nykytilanteeseen ei kuitenkaan missään nimessä tyydytä.

– Varmaan se ykköstavoite on vain päästä maailman eliittiin HAVUn kanssa.

Esimerkiksi KOVA Esports on laittanut tavoitteekseen päästä tänä vuonna maailman 30 parhaan joukkoon. HAVUlla ei ole vastaavaa konkreettista sijoitustavoitetta.

– Ei siinä sijoituksilla ole mitään merkitystä, kunhan pääsee isoihin turnauksiin ja pystyy haastamaan hyviä jengejä.

Tunnettuna joukkuepelaajana hän ei ole asettanut itselleen mitään suurempia henkilökohtaisia tavoitteita.

– Kunhan hoitaa oman hommansa. Pystyy kumminkin vielä kehittymään kaikissa reagoinneissa ja kommunikaatiossa vielä paremmaksi. Muuten ne tavoitteet meneekin siinä joukkueen kanssa.

Laasanen nähtiin etenkin ENCEn joukkuetilastoissa usein pakan pohjimmaisena, mutta hän ei ota niistä jatkossakaan paineita.

– Ei mua hirveästi kiinnosta nuo statistiikat. Kunhan voittaa ja pelaa sen oman hommansa tarpeeks hyvin.

Vaikka xseveN siirtyikin ENCEstä HAVUn pelaajaksi, hän pelaa ENCEssä lainalla major-karsintaturnaukset aina seuraavaan major-turnaukseen saakka. ENCEssä pelatessaan hän kertoi tänä keväänä kärsineensä burnout-oireista. Mahdollinen suurempi pelimäärä kahden joukkueen kanssa pelaamisesta ei kuitenkaan ahdista tällä hetkellä.

– Ei noissa ole hirveästi pelejä, tai ei ainakaan tuolla systeemillä ollut viimeksi. Jos siinä on Swiss, niin kyllä siinä sitten on. Mutta en usko, että tulee liikaa pelejä. Tulee selvittyä aika hyvin.

HAVU Gaming ja xseveN nähdään kotimaan kentillä tänä viikonloppuna, kun HAVU avaa Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 –turnauksen pelinsä perjantai-iltana. HAVU on turnauksen selkein ennakkosuosikki, vaikka viime vuonna SJ Gaming veti finaalissa pidemmän korren.


Lisää Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -uutisia:

Sami “xseveN” Laasanen julkistettiin HAVU Gamingin CS:GO -joukkueen viidenneksi pelaajaksi. Laasanen pelasi yli kaksi vuotta ENCEssä, joka oli viime vuonna parhaimmillaan yksi maailman kärkijoukkueista.

HAVU Gaming tiedotti tänään hankkineensa Sami “xseveN” Laasasen ENCEn organisaatiosta. Siirtoneuvottelut organisaatioiden välillä etenivät HAVUn tiedotteen mukaan sujuvasti ja hedelmällisesti. Laasanen saapuu paikkaamaan Aaro “hoody” Peltokangasta, joka astui viime viikolla sivuun pelaavasta kokoonpanosta.

HAVU julkaisi tänään 7.8.2020 xseveNin siirtyvän HAVUn kokoonpanoon.

Siirto sisältää pykälän, joka huomioi ENCEn Major-karsinnat. Laasanen lainataan takaisin ENCEn pelaavaan kokoonpanoon Regional Major Ranking -karsintaturnausten ajaksi – aina seuraavaan Major-turnaukseen saakka. Järjestelyn myötä ENCE välttää 20 prosentin suuruisen karsintapisterangaistuksen, joka pelaajavaihdosta aiheutuisi.

Laasanen oli jäänyt vähemmälle peliajalle siitä lähtien, kun Elias “Jamppi” Olkkonen liittyi huhtikuun lopussa ENCEn kuudenneksi pelaajaksi. Viimeisten kuukausien aikana xseveN on pelannut ainoastaan Major-karsintaturnauksissa, joihin Jamppi ei voi osallistua pelikiellon vuoksi. ENCEn General Manager Niklas “Willkey” Ojalainen kommentoikin tiedotteessa, että xseveN ei lahjakkaana pelaajana saanut joukkueessa ansaitsemaansa huomiota.

Aaro “hoody” Peltokangas astui omasta tahdostaan sivuun HAVUn pelaavasta kokoonpanosta maanantaina 3.8.2020. Joukkueen tulokset eivät olleet halutulla tasolla menestyksekkään Flashpoint-liigakauden jälkeen. Hoody keskittyy jatkossa VALORANT-peliin.

Tuttuun seuraan

Uudet joukkuekaverit eivät suinkaan ole uusia tuttavuuksia 25-vuotiaalle Laasaselle. HAVUn valmentaja Taneli “disturbed” Veikkola muistuttaa, että kaikki paitsi Joonas “doto” Forss ovat pelanneet xseveNin kanssa aikoinaan iGame.com -joukkueessa. Myös Laasanen on innoissaan palatessaan pelikentille vanhojen joukkuekavereidensa kanssa pitkän tauon jälkeen.

HAVUn pelinsisäinen johtaja Eetu “sAw” Saha ja AWP-pelaaja Lasse “ZOREE” Uronen pelasivat monta vuotta Laasasen kanssa. Yhteinen taival alkoi jo 2015 tryPANTS-joukkueessa, josta he siirtyivät Epiphany Boltin ja RCTICin organisaatioiden kautta lopulta iGame.comin alle syksyllä 2016. Olli “sLowi” Pitkänen ehti pelata noin kuukauden samassa viisikossa xseveNin kanssa, kunnes edellinen suuri “suomi-shuffle” pyörähti keväällä 2018.

HAVU Gaming nähdään neljäntenä kutsujoukkueena Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 –turnauksessa. Viime vuoden eSM-finaalissa HAVU hävisi katkerasti SJ Gamingille, ja samalla Arctic Invitational -paikka jäi haaveeksi. Muut eSM-kutsujoukkueet ovat hallitseva suomenmestari SJ, KOVA Esports sekä Helsinki REDS. Loput 12 turnauspaikkaa ratkeavat tänä viikonloppuna pidettävissä avoimissa karsinnoissa.

HAVUn tiedote xseveNin siirtoon liittyen luettavissa kokonaisuudessaan täällä.


Muita Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -uutisia:

Mikko “xartE” Välimaa kertoo SJ Gaming -ajoistaan ja hREDS-siirrosta: Nostaako Mikko “xartE” Välimaa Helsinki REDSin uudelle tasolle?

Jemi “jemi” Mäkinen kertoo urastaan, VETO Esportsin noususta ja sen syistä sekä SJ-siirrostaan: “Ehkä mulla on sitten ihan ok aimi” – Jemi “jemi” Mäkinen siirtyi avaamaan SJ Gamingin peliä

Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -turnaus avaa syksyn kotimaisen cs-kauden: Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -turnauksessa jaetaan suomenmestaruus ja 25000 euroa

fiFI