Jarkko “spargo” Rahja on liminkalainen CS:GO -pelaaja, joka tunnetaan erityisesti vauhdikkaista AWP-suorituksistaan. Hän siirtyi KOVA Esportsiin hREDSistä virallisesti viime perjantaina 7.8.2020.

KOVA julkaisi Jarkko “spargo” Rahjan siirron perjantaina 7.8.2020.

KOVA Esports tiedotti perjantaina 7.8.2020 hankkineensa CS:GO -joukkueensa viidenneksi pelaajaksi hREDSin AWP-pelaaja Jarkko “spargo” Rahjan. Kyseinen rooli oli vapaana, sillä päivää aiemmin organisaatio oli tiedottanut Nikita “derkeps” Sirmitevin astuvan sivuun pelaavasta kokoonpanosta. Syyksi ilmoitettiin, että 17-vuotias derkeps haluaa keskittyä opintoihinsa.

Spargolla on suuret saappaat täytettävänään, sillä etenkin keväällä derkeps oli KOVAn kantava voima mm. Elisa Invitational -turnauksessa ja sen karsintaturnauksessa Elisa Viihde Spring Challengessa. Tehtävä ei ole helpoimmasta päästä, mutta spargo oli siirron julkaisupäivänä luottavaisin mielin.

– Mä ajattelen vaan, että tämä tilanne on mikä on derkellä. Kyllä mä luotan sen verran itseeni, etten ota siitä mitään ihmeellisiä paineita. Tietenkin vähän kolkuttaa jossain takaraivossa, että siellä on ollut aikamoinen osuja, spargo pohtii hieman naureskellen.

Hän oli ollut hREDS-kokoonpanon mukana jo tammikuusta 2019 lähtien, kun he edustivat vielä Conquer Gamingiä. Spargo pelasi siis yli puolitoista vuotta Pasi “VORMISTO” Koskisen, Eetu “eDi” Astikaisen ja Verneri “BONA” Junkalan kanssa. Siirron mahdollisuus tuli yllätyksenä, mutta häntä ei ahdistanut vaihtaa leiriä.

– En tiennyt, että kukaan olisi KOVAsta lähtenyt. En osannut yhtään oikeastaan odottaa. Tuli ihan täysin yllätyksenä.

– Tuntuu hyvältä lähteä uusille vesille yhden ja puolen vuoden jälkeen.

Derkeps jättäytyi sivuun KOVAn pelaavasta kokoonpanosta 6.8.2020. Hän jättäytyi määrittelemättömän pituiselle tauolle kilpapelaamisesta keskittyäkseen opintoihinsa.

Spargo tarkasti kalenteristaan haastattelun aikana, että juuri päättynyt harjoituspäivä oli vasta kolmas. Joukkuepelin hiominen on siis vielä keskeneräinen prosessi. Hänen ei ole tarvinnut kuitenkaan tehdä suuria muutoksia omaan pelityyliinsä, sillä hän pelasi jo hREDSissä samanlaista aktiivista AWP-roolia, mitä derkepskin oli pelannut KOVAssa maaliskuusta lähtien. Uudessa seurassa on kuitenkin jo opittu uusia asioita.

– Ei ole tarvinnut [muuttaa pelityyliä]. Tietenkin yritän ottaa oppia muilta, että mitä he ovat sanoneet justiinsa joitain hyviä nyrkkisääntöjä tässä pelissä.

Joukkuepelaamisessa hän oli huomannut nopeasti yhden selvän eron hREDSissä pelaamiseen verrattuna.

– Tuntuu, että porukka nakkelee paljon enemmän ideoita, ainakin tähän mennessä.

Kovaan paikkaan kovilla tilastoilla

KOVA Esports teki merkittävän roolimuutoksen Lantrek 2020 -tapahtuman jälkeen, kun AWP-vastuu siirrettiin Petteri “peku” Jaakkolan käsistä derkepsin haltuun. Muutos helpotti pekun työtä joukkueen pelinsisäisenä johtajana, ja tulosta tuli nopeasti.

Kevään suomiliigoista KOVA voitti molemmat. Ensimmäisiä korona-aikakauden mestaruuksia juhlittiin Elisa Viihde CS:GO Spring Challengen ja Telia Esports Seriesin kolmoskauden parissa. Rainmaker Openissa tie tyssäsi jo puolivälierissä heidän hävittyään SJ:lle ja hREDSille – mm. spargon 28 AWP-tapon vuoksi.

KOVA Esports päätti kevätkauden voittamalla Finnish Esports Leaguen kahdeksannen kauden. HAVU Gaming oli finaaliin lähtiessä valtava ennakkosuosikki.

Heinäkuun alussa KOVAlla oli kuitenkin taas aihetta juhlaan. Kahdeksannen Finnish Esports League -kauden finaalissa kaatui HAVU Gaming, joka oli keväällä suomiliigojen sijaan Yhdysvalloissa menestyksekkäällä Flashpoint-reissullaan. Kevään mestaruudet olivat tulleet ilman HAVUn haastetta, mutta heinäkuisen FEL-mestaruuden osalta ei jäänyt jossiteltavaa. HAVU oli lyöty.

Derkepsillä oli suuri rooli mestaruuksien voittamisessa, mutta spargo ottaa haasteen vastaan hyvällä itseluottamuksella. Hänet on totuttu näkemään AWP:n kanssa tositoimissa jo alkukierroksella. Esimerkiksi Elisa Viihde Spring Challengessa hän voitti eniten avaustaisteluita per kierros – 0.18 – vaikka turnaus meni joukkueena hREDSiltä pahasti penkin alle.


Elisa Viihde Spring Challenge 2020-keskiarvoja

  • Avaustapot per kierros: 0,10
  • Avauskuolemat per kierros: 0,10
  • Edellä mainittujen erotus: 0,00
#PelaajaJoukkueAvaustapot per kierrosAvauskuolemat per kierrosErotus
1spargohREDS0,180,110,07
2KHRN SJ0,130,070,06
3derkepsKOVA0,140,090,05
4zksConquer0,130,090,04
5NksuConquer0,130,080,04
Spargolla oli liigan paras pelattuja kierroksia kohti laskettujen avaustappojen ja avauskuolemien erotus, vaikka hän oli liigan aktiivisin avaustappojen metsästäjä. Hän oli avaustaisteluissa 28,8 % kierroksista, kun sarjan keskiarvo oli 20,0 %. Huom. Nksun ja zks:n virheelliseltä näyttävä järjestys johtuu pyöristyksistä. Nksun erotus on tarkemmilla luvuilla 0,004 heikompi kuin zks:llä. Lisää tilastoja Spring Challengestä täällä.

– Olen huomannut kehittyneeni siinä, mutta se ei ole ollut ikinä sellainen kehityksen kohde, tai semmonen mitä yrittäisin kehittää koko ajan. Enemmänkin olen huomannut hREDSin loppupuolella, että olen kehittynyt viisaammaksi. En tee mitään tyhmiä haastoja, ja tunnistan tilanteita paremmin.

Sama havainto heijastuu myös tilastoista. Vaikka spargo on ollut aktiivisimpia osallistujia avaustaisteluissa, hänen “hävityt avaustaistelut per kierros”-lukemansa on ollut silti vain hivenen yli keskiarvon. Hän ei kuitenkaan tuijota tilastojaan sen enempää, vaan haluaa keskittyä joukkuepeliin.

– Riittää, että joukkueena voitetaan. En ole ikinä oikeastaan miettinyt niitä statseja. Tärkeintä on vaan, että voitetaan.

Nälkä kasvaa syödessä

Spargo oli osa hREDSin ensimmäistä CS:GO -kokoonpanoa, joka julkaistiin maaliskuussa 2019. Hän liittyi viisikon mukaan jo tammikuussa heidän pelatessaan vielä Conquer Gamingissä. Hän saapui tuolloin korvaamaan Petteri “peku” Jaakkolaa, joka lähti pelaamaan HAVU Gamingiin.

Siirto oli vielä haastatteluhetkellä niin uunituore, ettei spargo ollut kiireisessä aikataulussa vielä ehtinyt miettiä, mitä hREDSissä jää kaipaamaan.

– Ei sitä ole vielä ajatellutkaan oikein, että mitä jäisi kaipaamaan. Tietenkin tutut ihmiset. Oli aika mukavaa pelata siellä ja oli kotoisaa olla siinä tiimissä. Tultiin hyvin toimeen.

Spargolle hREDS oli selkeä etappi kohti ammattimaista kilpapelaamista. Suomalaisorganisaatioista hän oli ehtinyt olla pari kuukautta Turku Evolutionissa ja reilun kuukauden verran Conquerissa. Kun hREDS kiinnitti ensimmäisen CS:GO-joukkueensa keväällä 2019, spargo alkoi tienaamaan palkintorahojen lisäksi myös palkkaa.

Kunnianhimoinen 19-vuotias jäi hREDSissä ilman mestaruuksia, mutta hyviä muistoja tuli etenkin viime syksyltä. Parhaat muistot liittyvät vahvasti Juho “juho” Lampisen lyhyeksi jääneeseen aikaan joukkueessa.

– Kyllä se on varmaan se, kun päästiin juhon kanssa ja ylipäätään ensimmäistä kertaa finaaliin Grail Questeillä Elisa Viihde -liigafinaaleissa. Ja sitten tietenkin myös Telia-liigan finaali oli aika mukava.

Elisa Viihde CS:GO -liigan finaalipaikka irtosi yllättävänkin helposti hREDSille lokakuussa 2019. SJ Gaming voitti finaalin kartoin 2-1.

Jatkossa kotimaan liigojen kakkossijat eivät enää riitä liminkalaiselle. Ensimmäisenä kiikarissa on suomenmestaruus, kun KOVA Esports osallistuu Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 –turnaukseen kutsujoukkueena ja viime vuoden pronssimitalistina.

– Tavoite on tietenkin se voitto, eikä siitä mitään muuta lähdetä hakemaan. Ei tyydytä mihinkään kakkossijaan.

Isomman kuvan tavoitteet uudessa joukkueessa ovat vielä työn alla.

– Ei olla hirveesti vielä puhuttu tavoitteista, tässä on niin kiireellä jouduttu pelailemaan kolme päivää. Siirto tapahtui alle viikon sisällä tästä, kun mut saatiin julkistettua.

Jotain pientä on kuitenkin jo ehditty käymään myös tavoitteista isommassa kuvassa.

– Tietenkin viedä tiimiä mahdollisimman paljon eteenpäin. Vähän mitä ollaan juteltu tavoitteista, että kyllä se [HLTV] TOP 30 voisi olla tietenkin se tavoite. Sekin on aika kaukainen ajatus loppujen lopuksi, sillä ollaan vasta aloitettu präkkääminen. Ei ole hirveästi vielä katsottu juttuja, eikä ole sellaista vankkaa pohjaa vielä.

Syksyn edetessä nähdään, kuinka hyvin spargo pystyy korvaamaan derkepsin jättämän aukon. Etenkin eSM-turnauksessa kutsujoukkueiden oletetaan olevan iskussa, ja KOVAlla on melkein kuukausi aikaa valmistautua omaan lohkoonsa. Ainakin spargon debyyttipäivä meni mainiosti kolme päivää haastattelun jälkeen, kun KOVA taisteli tiensä Nine to Five 3 -turnauksen lohkovaiheeseen.


Lue lisää Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 -uutisia